Galactic Cowboys on ollut minulle yksi kaikkien aikojen tärkeimpiä yhtyeitä, mutta kuten niin usein suosikkibändieni tai -artistieni kohdalla käy, jäävät ne suurelta yleisöltä täysin pimentoon.
I’m Not Amused on yksi niitä tajunnan räjäyttäviä kappaleita, jotka ovat niin odottamattomia, että viimeisten sointujen hiljennettyä kuulija joutuu hetkisen miettimään mitä oikein tapahtui. Flamencokitaraa, metallia, moniäänisiä harmonioita ja melodioita, bluesia ja loppuun vielä nopeahkoa thrashia. Sitä kaikkea on tarjolla tässä kauniissa kappaleessa.
Kuultuani kappaleen radiosta vuonna 1991, olin juuri innostunut Bad Religionin melodisesta punkista ja aiempi thrash metal -kausi oli jäämässä pikkuhiljaa taka-alalle. Galactic Cowboys tarjoili Bad Religioniakin kauniimpia moniääniharmonioita, mutta myös sitä metallia … sekä paljon, paljon muuta.
Galactic Cowboysilla oli debyyttilevynsä ilmestyessä todellinen breikkaaminen mahdollisesti ja ainakin teoriassa hyvin lähellä, mutta kohtalo puuttui peliin. Kuten tässä blogissa ilmenee, kohtalon nimi monelle bändille oli grunge ja erityisesti Nirvana. Galactic Cowboysin kohdalla Nirvanan suosio oli erityisen kohtalokas.
Vuonna 1991 Galactic Cowboys sai levytyssopimuksen Geffen Recordsilta, siltä samalta minne Nirvana ponnisti Sub Popilta. Molempien yhtyiden levytyssopimuksesta (eli ”sainaamisesta”) vastasi A&R -guru Gary Gersh, mies vastuussa mm. Sonic Youthin tuomisesta samaiselle yhtiölle. Gersh kertoi Galactic Cowboysille tekevänsä kaikkensa bändin eteen ja Geffen vaikutti yhtiönä olevan täysillä yhtyeen takana, jotta maailman valloitus onnistuisi.
Galactic Cowboysin samanniminen, hyviä arvosteluja kerännyt debyyttialbumi julkaistiin elokuussa 1991. Nirvanan Nevermind ilmestyi seuraavassa kuussa. Ensiksi mainitun kiehtovan outo sekoitus metallia, progea ja tarttuvia Beatles-harmonioita jäi rujomman grungeaallon jalkoihin. Kuten niin moni muukin musiikkityyli. Kuten Prog-lehti kirjoitti vuonna 2017: ”He olivat liian raskaita melodisen rockin faneille, he eivät olleet tarpeeksi raskaita thrash metal -yleisölle, ja proge oli kaupallisessa lamassa.”
Galactic Cowboysin taru ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan levyjä ilmestyi hyvällä tahdilla myöhemminkin. Space in Your Face (1993) oli viimeinen Geffenille julkaistu albumi, jonka jälkeen Metal Blade Records julkaisi albumit Machine Fish (1996). Feel the Rage (EP, 1996), The Horse That Bud Bought (1997), At the End of the Day (1998) ja Let It Go (2000). Yhtye teki comebackin vuonna 2017 Long Way Back to the Moon -levyllään, jonka julkaisi Mascot Label Group. Kaikilla näillä levyillä on tunnistettava Houston metal -soundi – raskasta riffittelyä sekä tarttuvia kertosäkeitä moniäänisillä harmonioilla. Vaikutteita on otettu I’m Not Amusedin tapaan milloin mistäkin, kuten folkista, punkista (basisti Monty Colvin on Dee Dee Ramone -vainaan serkku!) ja hard rockista.
Galactic Cowboysin jäsenet ovat tätä blogia kirjoittaessani postanneet Facebookiin yhteiskuvia, joten toivon mukaan bändi aktivoituu jälleen!
